Kansankielellä puhutaan luottotietojen menettämisestä, kun tarkoitetaan maksuhäiriömerkinnän saamista. Yksinkertaisuudessaan tällä tarkoitetaan lopputulemaa sille, jos lasku/laskut jäävät maksamatta useista muistutuksista huolimatta. Syitä maksuhäiriömerkinnälle voi olla lukuisia, eikä luottotietojen menetys ole maailmanloppu! Luottotietojen menetys kuitenkin vaikeuttaa elämää monin tavoin ja aiheuttaa ylimääräistä stressiä, joten maksuhäiriömerkintää kannattaa koittaa välttää viimeiseen asti.
Luottotietoja ei voi menettää itselle täytenä yllätyksenä. Maksuhäiriömerkinnän saaminen – eli luottotietojen menettäminen – on monivaiheinen prosessi, jonka aikana annetaan useita mahdollisuuksia estää ikävä lopputulema.
Mikäli ajaudut tilanteeseen, jossa tuntuu ettet selviä maksuongelmista, älä jää yksin. Maksutonta apua ja neuvontaa on saatavilla monien eri tahojen kautta. Esimerkiksi Takuusäätiö on listannut verkkosivuillaan useita auttavia palveluita, joihin rohkaisemme ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä. Myös me Uuvalla neuvottelemme tarvittaessa mielellämme erilaisista maksusuunnitelmista, se on meille täysin arkipäivää.
Luottotiedot voivat mennä, kun velkaa tai muita maksuja ei ole hoidettu ajallaan. Tämä ei kuitenkaan tapahdu ensimmäisen tai toisen maksumuistutuksen jälkeen, vaan sitä edeltää pitkä prosessi, jonka aikana on mahdollista sopia erilaisista ratkaisuista velan maksamiseksi.
Jos velkaa ei makseta myöskään muistutusten ja perintätoimenpiteiden jälkeen, voi asia edetä oikeuteen. Jos tuomioistuin määrää velan maksettavaksi eikä tämäkään auta, voidaan velalliselle hakea maksuhäiriömerkintä. Maksutuomioon menee yleensä kuukausia siitä, kun alkuperäinen lasku on jäänyt maksamatta. Maksutuomion jälkeen velkaa voidaan periä ulosoton kautta.
Kannattaa myös huomioida, että ns. julkisoikeudelliset laskut -kuten terveyskeskusmaksut- ovat suoraan ulosottokelpoisia. Ne eivät siis vaadi käräjäoikeuden maksutuomiota, josta maksuhäiriömerkintä tavallisesti tulee.
Maksuhäiriömerkinnällä tarkoitetaan merkintää luottotietorekisterissä ja se kertoo maksamattomasta laskusta tai velasta.
Ulosotolla puolestaan tarkoitetaan varsinaista oikeudellista perintää, eli velkoja kuitataan suoraan palkasta tai eläkkeestä. Ulosotossa voidaan myös joutua realisoimaan - eli lunastamaan- velalliselle kuuluvaa omaisuutta, kuten auto tai asunto-osake, mikäli velkoja ei muuten saada maksettua.
Luottotietojen avulla arvioidaan ihmisen kykyä ja halua hoitaa taloudellisia velvoitteitaan, joten maksuhäiriömerkinnän saanut henkilö kohtaa usein ongelmia muun muassa erilaisten luottojen tai lainojen saamisessa, vuokra-asunnon hankinnassa ja puhelinliittymän avaamisessa. Merkintä voi aiheuttaa hankaluuksia myös työnhaussa tai vakuutusten saamisessa.
Lue lisää: Maksuhäiriömerkinnän vaikutus elämääsi
Luottotietojen menetys voi olla stressaavaa ja vaikeuttaa monia elämän osa-alueita. Onneksi luottotietojen säilyttäminen on usein omissa käsissä. Lähtökohtaisesti taloudelliset velvoitteet kannattaa aina hoitaa ajallaan, mutta elämän heittäessä kapuloita rattaisiin ei peli ole silti lainkaan menetetty.
Mikäli et selviydy maksuista sovitussa ajassa, ole pikimmiten yhteydessä velkojan suuntaan ja sovi maksusuunnitelmista tai muista ratkaisuista velan kuittaamiseen.
Vuonna 2022 tehdyn lakimuutoksen myötä luottotiedot palautuvat aiempaa aikaisemmin. Merkintä poistuu tätä nykyä jo kuukauden kuluttua siitä, kun siihen johtanut velka on maksettu. Maksusta pitää olla myös ilmoitettu luottotietorekisteriin. Aiemmin merkintä on näkynyt luottotiedoissa kahdesta neljään vuotta.
Hyvä uutinen on myös se, että maksuhäiriömerkintä ei vaikuta elämääsi enää sen jälkeen, kun kaikki maksuhäiriömerkinnät poistuvat luottotietorekisteristä.