Meillä Uuvalla vietettiin perjantaina 24.11.2023 "Lapset mukaan töihin"-päivää, jolloin perheen pienimmillä on mahdollisuus tulla tutustumaan vanhempiensa työympäristöön. Ajatus on tutustuttaa lapset siihen, millaista työarki käytännössä on ja näyttää, missä äiti tai isä suuren osan ajastaan viettää. Rehellisyyden nimissä, ei meillä ihan joka päivä koostu karkista, piirtelystä, askartelusta, pizzasta ja videoiden katselusta, mutta kyllä työpaikalla saa - ja pitää- hauskaakin olla!
Päivä alkoi aamupalalla ja tutustumisella toimiston karvakavereihin. Tästä olikin hyvä jatkaa jo etukäteen kovasti odotetun karkkibuffetin pariin. Töissä myös luonnollisesti suoritetaan ikä-ja osaamistasolle sopivia työtehtäviä, tällä kertaa ohjelmassa oli jouluisten ikkunatarrojen asettelu asiakaspalvelun lasiakvaarion seiniin, joulukorttien askartelu sekä yleinen taiteilu.
Kysyimme eräältä viisivuotiaalta osallistujalta, millaisia ajatuksia odotettu päivä hänessä herätti. Alla arvovaltaisen vieraan haastattelu litteroituna.
Allekirjoittanut: "Mitä äiti tekee työkseen? "
5 v : ”Hoitaa meitä! Äiti tekee töissä palapelejä. Ei tule mieleen mitään muuta. Ehkä sellaisia toimistotöitä (toim.huom. äiti on markkinointipäällikkö).
Allekirjoittanut: "Mikä sinusta sitten tulee isona?"
5 v: "Minusta tulee isona heppojen hoitaja ja eläinlääkäri."
A: " Minkäs takia haluat olla just eläinlääkäri?"
5 v: "Koska tykkään hauvoista ja kissoista ja eläimistä ja tykkään hoitaa niitä. Sen takia."
A: " Mikä oli sun mielestä kivointa päivässä?"
5 v: "Karkki ja joulukoristelu!"
A: "Mikäs sit on tyhmintä töissä käynnissä?"
5 v: "Työt".
A: " Mikä sinulle olis tärkeintä tulevassa työpaikassasi sit kun oot iso?"
5 v: " Haluaisin samanlaisen työpaikan kuin sinun työpaikka. Kun täällä on tämmöisiä omia huoneita. Ja jätskiä! Mun unelmatyöpaikassa ois paljon jätskiä. Ei muuta!".
Lapsille on tosi kiinnostavaa nähdä, missä vanhemmat ison osan ajastaan viettävät. Myös työnteon käsite aukeaa aivan eri tavalla kun sitä pääsee omin silmin todistamaan. Kun työ ja vapaa-aika ovat kunnossa tukevat ne toisiaan, joten kaikenlaisen elämän näkyväksi tekeminen on merkityksellistä. Jokainen työntekijä on kuitenkin monesta roolista koostuva kokonaisuus.
Katso oheiselta videolta maistiaiset päivän kohokohdista😊Ensi vuonna taas uudestaan!
Kirjoittaja on Uuvan markkinointipäällikkö ja 5- sekä 2-vuotiaiden tulevaisuuden toivojen äiti.