Tunnelma on tehokkaasta työtahdista huolimatta varsin leppoisa; taustalla soi päivän fiiliksen mukaan valittu musiikki ja toimistokoirat tarjoavat tarvittaessa tassuterapiaa. Toimistokoirat ovatkin Uuvan erikoisuus, niitä on päivästä riippuen paikalla yhdestä viiteen - kokoonpano vain vaihtelee.
▶️Lue myös: Tutustu Uuvan toimistokoiriin!
Ulkopuolisen silmin katsottuna asiakaspalvelu kohtaa haastavatkin asiakaspalvelutilanteet hämmästyttävällä tyyneydellä ja asiantuntemuksella. Lienee oikeutettua sanoa, että päivät eivät ole keskenään samanlaisia; tiimimme kohtaa työssään ihmiselämän koko kirjon ja kysymyksiä laidasta laitaan.
Uuvalla palvellaan asiakkaita laskun koko elinkaareen liittyvissä kysymyksissä, aina laskun luonnista perintään. Asiakkaina on niin kaiken kokoisia yrityksiä kuin laskun saajia, kuluttajiakin.
Asiakastilanteet hoidetaan aina asiallisesti, mutta koska työtä tekevät oikeat ihmiset, saavat tunteetkin tiimin kesken näkyä. Naurua, ja joskus (onneksi harvoin) itkua, kun joskus käy jokin kohtalo tunteisiin.
Palvelua meiltä saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Asiakkaamme saavat asiakaspalveluun kätevästi ja nopeasti yhteyden myös Uuva Cloudin ( yritysasiakkaille saatavien hallintaan tarkoitettu kanava) tai Oma Uuvan ( maksujen sekä perintäasioiden hoitoon tarkoitettu kanava) kautta. Tämä helpottaa asioiden selvittelyä, sillä asiakaspalvelu näkee suoraan oleelliset, tapauskohtaiset tiedot eikä asiakkaan tarvitse lähteä itse selostamaan ongelmaa juurta jaksain.
Rahaan liittyvien asioiden kanssa työskennellessä henkilökohtaisen palvelun merkitys on suuri, sillä on paljon asioita joita ei voi pelkän chatin kautta hoitaa.
Asiakaspalvelumme kohtaa niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaat aina yksilöinä. Olemmekin saaneet paljon kiitosta erityisesti kuluttaja-asiakkailta siitä, että etsimme aina yhdessä ratkaisun ja tuomme toivoa vaikeaankin tilanteeseen. Yritysasiakkaat hyötyvät tästä pysyvinä, sekä tyytyväisinä asiakassuhteina.
Elämässä voi eteen tulla mitä tahansa - ja meidän asiakaspalvelumme ymmärtää sen.