Nykyisen maksuviivästysdirektiivin ja sen nojalla säädettyjen kansallisten lakien ei ole katsottu tarjoavan riittäviä ennaltaehkäiseviä keinoja sekä asianmukaisia pelotteita, jotta kaupallisissa suhteissa tapahtuvia maksuviivästyksiä olisi saatu riittävästi vähennettyä.
- Lue myös: 5 keinoa vähentää maksuviiveitä
Euroopan komissio on antanut asetusehdotuksen syyskuussa 2023, joka läpi mennessään kumoaisi nykyisen maksuviivästysdirektiivin. Asetuksen tavoitteena on ankaroittaa kaupallisissa suhteissa tapahtuvien maksuviivästysten seuraamuksia ja näin ehkäistä maksuviivästyksiä sekä niistä aiheutuvia haittoja.
Maksuviivästykset voivat olla kohtalokkaita erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille.
Suomen yrittäjät ovat arvioineet, että jopa neljännes konkursseista johtuu siitä, että yritys ei ole saanut maksuja ajoissa sopimuskumppaneiltaan. Paremmalla maksukäyttäytymisellä olisi siis mahdollista parhaimmillaan ehkäistä useita konkursseja.
Asetusehdotuksen keskeisimmät uudistukset olisivat:
- Maksuajan enimmäispituuden rajaaminen 30 päivään;
- Viivästyskoron erääntyminen automaattisesti ilman erillistä maksumuistutus;
- Myöhässä maksetusta liiketoimesta joutuisi maksamaan 50,00 euron vakiokorvauksen;
- Oikeudesta viivästyskorkoon ja vakiokorvakseen ei olisi mahdollista tehokkaasti luopua;
- Riidattomista saatavista olisi aina saatava täytäntöönpanoasiakirja 90 päivän kuluessa asian vireillepanosta; ja
- Valvontaviranomaisen asettaminen asetuksen säännösten noudattamisen valvomiseksi.
Merkittävänä muutoksena maksuajan enimmäispituus rajattaisiin siis enintään 30 päivään. Tätä ehdotusta on pidetty jokseenkin ongelmallisena, sillä tätä enimmäisaikaa pidemmästä maksuajasta ei olisi mahdollista sopia missään tilanteessa. Pidempää maksuaikaa koskeva sopimusehto olisi asetusehdotuksen mukaan tehoton. Osapuolet eivät siis voisi keskenään sopia tehokkaasti tätä pidemmästä maksuajasta.
Kiristyksiä maksuviivästysten seuraamuksiin
Myös maksuviivästyksen seurauksia on asetusehdotuksessa kiristetty. Ehdotuksen mukaan viivästyskorko tulisi erääntymään automaattisesti ilman erillistä maksumuistutusta. Velkoja ei myöskään voisi luopua oikeudestaan viivästyskorkoon maksuviivästyksen vuoksi. Muutoksia kaavaillaan lisäksi perintäkuluihin.
Ehdotuksen mukaan jokaisesta myöhässä maksetusta liiketoimesta tulisi suorittaa 50,00 euron vakiokorvaus. Velkoja ei voisi myöskään luopua tästä oikeudesta, vaan vakiokorvaus tulisi suorittaa aina. Näistä poikkeavat sopimusehdot osapuolten välillä olisivat tehottomia.
Myös riidattomien saatavien perintään olisi tulossa pieniä muutoksia. Jatkossa riippumatta saatavan määrästä, tulisi riidattomasta saatavasta saada täytäntöönpanoasiakirja 90 päivän kuluessa hakemuksen jättämisestä. Nykyisen maksuviivästysdirektiivin mukaan täytäntöönpanoaisakirja on yleensä saatava 90 päivän kuluessa, mutta ehdotettu muutos vaatisi kaikissa tilanteissa asiakirjan saamista tässä ajassa edellytysten täyttyessä. Valtioneuvosto ei ole kannattanut uutta vaatimusta, vaan on katsonut, että riittää, jos täytäntöönpanoasiakirjan yleensä saa 90 päivän kuluessa.
Kansallinen valvontaviranomainen valvomaan maksumääräaikojen noudattamista
Asetusehdotuksessa edellytettäisiin lisäksi kansallisen valvontaviranomaisen perustamista sen varmistamiseksi, että asetettuja maksumääräaikoja noudatetaan. Valvontaviranominen voisi panna vireille ja suorittaa tutkimuksia sekä omasta aloitteestaan että valituksen perusteella.
Valvontaviranomaisella olisi oikeus suorittaa tarpeellisia tutkimuksia tehtäviensä suorittamiseksi, sekä velvoittaa velallista suorittamaan erääntynyt viivästyskorko sekä maksuviivästyksestä aiheutuva vakiokorvaus. Kuten valtioneuvostokin on kannassaan todennut (valtioneuvoston kirjelmä U 62/2023 vp), on hyvin poikkeuksellista, että yritysten välisiä sopimussuhteita asetetaan valomaan viranomainen.
Vaikkakin asetusehdotuksen tavoitteet on katsottu hyviksi ja tarpeellisiksi erityisesti tilanteissa, joissa heikommassa neuvotteluasemassa oleva osapuoli toimii velkojan roolissa, on ehdotuksen katsottu puuttuvan osittain liiaksikin osapuolten sopimusvapauteen ja määräämisoikeuteen. Lisäksi esiin on noussut huoli asetusehdotuksen mahdollisista rajoittavista vaikutuksista maksusuunnitelmiin ja maksujärjestelyihin, jotka erityisesti saatavien perinnässä ovat keskeisessä osassa ja usein molempien osapuolten intressissä.